Uusi työ ja Suuri Hämmennys

Mitä mieltä olet?

Olemme tilanteessa, jossa siirrymme vauhdilla digitaaliseen palvelutuotantoon. Työpaikkoja häviää eikä uusia tule lainkaan samassa mitassa takaisin. Yhä suuremman osan suomalaisista yrityksistä tietohallinto ja sen päivittäinen tuki tehdään Intiasta, palkanlaskenta ja taloushallinto Puolassa. Meri-Lapin kannalta on aivan keskeistä saada työ säilymään täällä. Pitää Meri-Lappi paikkana, jossa digitaalisessakin palvelutuotannossa kuntatyön tekeminen on hyvin kannattavaa.

Ota kantaa, tuo ajatuksesi ja auta meitä olemaan rohkeita esityksissämme. Tämän sivun alareunassa oleva kommenttikenttä on käytettävissä!

Uusi Työ ja Suuri Hämmennys


Yksi selvitystyön asiantuntija on Lappeenrannan teknillisen yliopiston innovaatiojohtamisen professori Karl-Erik Michelsen. Hän, kuten muutkin tamoralaiset, uskovat menestyviin seutuihin myös kasvukeskusten ulkopuolelle. Keskeistä on se, että työn ei voi antaa valua pois. Keskeistä on se, että on pystyttävä tarttumaan uuteen työhön ja luotava sille tekemisen paikkoja.




Klikkaa tästä lukeaksesi Karl-Erik Michelsenin uusin artikkeli Tulevaisuuden työpaikat -foorumilla

ETLAssa myös muut ovat tutkineet uutta työtä ja työn tulevaisuutta. Keskeistä näyttäisi olevan, että tulevaisuuden maailman on digitaalinen ja sosiaalinen. Se ainakin näyttää hyvin varmalta. 20 häviävän ammatin joukossa näyttää olevan palkanlaskija, kirjanpitäjä ja toimistotyöntekijä. Samaa suuntaa edustavat myös muut tutkimukset. Läntisen maailman ja myös Suomen virtaukset näyttäisivät sen olevan totta. Onko meidän uskallettava katsoa kauemmas?

Kirjassa Suuri hämmennys uskotaan digitaaliseen palvelutuotantoon. Sen uskotaan muuttavan koko maailmaa enemmän kuin sähkö aikanaan. He näyttävät todistavan sen. Mitä toi teollinen vallankumous vaikkapa Meri-Lapin alueelle? Olemme saman kokoisen asian edessä nyt. Osaammeko hyödyntää teollisen rakenteen ekosysteemin ja siirtää  sen uuteen kohti uutta yhteiskuntaa, sen taloutta ja työn tekemisen tapoja. Kyse on suuremmasta muutoksesta kuin aikanaan oli teollinen vallankumous. Voi kuulostaa väitteiltä, mutta Suuren hämmennyksen perustelut ovat vakuuttavia.

Klikkaa tästä lukeaksesi Suuri hämmennys

2 kommenttia:

  1. Allekirjoitan Michelsenin esittämät ajatukset tiedosta, elämyksistä ja kokemuksista. Tulevaisuudessa tieto on rahaa ja valtaa, tiedolla ansaitaan. Toisaalta elämykset ja kokeminen saavat ihmisen onnelliseksi. Meidän alueellamme on tarjottavissa elämyksiä ja kokemuksia siis onnellisuutta ja ihminen haluaa olla onnellinen. Jos hallitsemme tietoa ja tietovirtoja niin mitä siitä syntyykään !

    VastaaPoista
  2. Tiedon virralle on luotava vapaa kulku. Tämä on tietoinen päätös, joko ollaan mukana flowssa tai sitten ei.

    VastaaPoista