torstai 21. elokuuta 2014

Tehtävänä hyvinvoiva huominen


Henkilöstöhallinnon, taloushallinnon ja ICT:n tehtävä on tukea kuntakoneistoa kunnan perustehtävien toteuttamisessa. Kunnan perustehtävä ei paljon tarvitse miettiä. Ne tulevat kuntalaista ja ne ovat Suomen hyvinvointiyhteiskunnan kivijalat: kuntalaisten hyvinvoinnin turvaaminen ja kunnan elinvoiman turvaaminen. Osan tehtävistään kunta tekee yhdessä toisten kuntien kanssa kuntayhtymissä. Siinä hommassa perustehtävä ei muutu, parhaimmillaan se kirkastuu ja saa lisää voimaa. Yksinkertaisesti kunnan tehtävänä on hyvinvoivan huomisen rakentaminen. Henkilöstöhallinnon, taloushallinnon ja ICT:n perustehtävä on tuoda tähän ketteryyttä ja avata uusia näkökulmia, kiihdyttää kuntaorganisaation kehittymistä.


150 SEKUNNIN PUHE - HYVINVOIVA HUOMINEN

Keskustelimme tukipalvelujen merkityksestä. Tukipalvelut muodostavat perustan muulle toiminnalle. Se tukee muita omalla toiminnallaan.


TEHTÄVÄNÄ HYVINVOIVA HUOMINEN - HUOMINEN EI KOSKAAN KUOLE
RYHMÄPOHDINTAA

Tietohallinto on avainasemassa. Siihen on panostettava. Miten tietohallintopalvelu tuotetaan? Se voi olla kuntarajojen yli tai ei. On olennaista, että käytetään järkeä. Ei niin, että tehdään nopeita päätöksiä, jos ne eivät ole perusteltuja ja mietittyjä. Turha kuitenkaan miettiä liian kauan, ettei aikaikkuna mene ohi. Vaihtoehtojen hakeminen on tärkeää. Johtajien tulee kuunnella ja keskustella. ja näissä tapauksissa poliittinen päätöksenteko on erityisen tärkeää. Kun teemme alueellisia päätöksiä, on meillä olemassa vaihtoehtoja. Näillä päätöksentekomenettelyillä ketteryys on kuitenkin hankalaa.
Kaksi isoa muutosta. Sote muuttuu, kuntarakenne saattaa muuttua. Palveluita tarvitaan. Ja ne on pystyttävä järjestämään yhdessä tai yhteistyössä. Trendi on se, että yhteistyö lisääntyy. Joillain alueilla se menee nopeammin kuin jollain toisilla. Suuntaus palvelujen järjestämisessä on kuitenkin sama. Tehokkuus, taloudellisuus, palvelujen laatu on erityisen tärkeää. Rahaa ei tulossa lisää. Meidän on päästävä parempaan laatuun tai vähempiin kustannuksiin. Olennaista on myös ICT:n kehittäminen ja prosessien nopeuttaminen.
 


 

Pikkuisen parannetun eilisen toteuttaja katsoo menneeseen ja tekee pieniä korjauksia siihen. Toimintaympäristön muutosten tarjoamat mahdollisuudet jäävät huomiotta ja etenemme karsien olemassa olevaa. Palvelujen karsiutuessa resurssit ohjautuvat sisältöjen sijasta rakenteisiin ja seiniin. Aikana, joilla lähes kaikki palvelumme voitaisiin antaa Lyncissä kotiin, kahviloihin ja kunnantuville, saatamme pitää kiinni menneistä rakenteista ja toimia aivan hassusti - niukkoja resursseja tuhlaten.

Tahdoton lapanen ajautuu opportunisesti muutoksen tuulissa. Se ei viranomaistehtävää tekevälle sovi. Kun maailma muuttuu nopeasti ja arvaamattomasti, vaatii tällainen johtajuus valtavan vahvaa luottamusrakennetta. Ja sitä ei oikeastaan nyt ole. Pieni pala tahdotonta lapasta ja ketterää mahdollisuuksiin tarttujaa saattaisi tehdä hyvää?

Tulevaisuuden tekijä suuntaa uudelleen ja tuottaa maksimaalisesti kestävää hyvinvointia olemassa olevilla resursseilla. Sen täytyy olla kuntajohtamisen valinta? Mikä muu se voisi olla, kuin hyvinvoivan tulevaisuudenrakentaminen. Silloin henkilöstöhallinnon, ICT:n ja tietohallinnon tehtävänä on tukea sitä.













Se on meistä kaikista kiinni.
 Minkä jäljen kohtaamisissa jätämme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti