perjantai 22. elokuuta 2014

Innovaatioiden johtaminen


Professori Karl-Erik Michelsen ja Bill Gates
Kuka keksii keinon, miten negatiivisesta kierteestä päästään ulos? Suomi on kehittynyt läntinen teollisuusmaa, jolla on pitkä historia siinä mitä se on tehnyt. Uusille raiteille pääseminen vaatii innovaatioita. Innovatiivisuutta ollaan etsitty eri työryhmien voimin, miljoonilla euroilla eri puolilla Suomea. Ollaan etsitty uutta Nokiaa. Nyt ollaan ymmärretty, että innovaatioiden löytyminen on jokaisen vastuulla. Jokaisen olisi löydettävä itsestään kehittäjä ja kehittäjän mieli. Kaikki näimme mitä Nokialle tapahtui, kun sieltä katosi kehittäjän mieli. Nokiat katoavat yksi kerrallaan, jos ei jatkuvasti kehitytä.

Itsekriittinen oman työn tarkastelu. Verkottuminen. Voimmeko jakaa työtä uudelleen? Voimmeko kohdistaa resursseja paremmin? Näitä pitäisi kysyä joka päivä, kun tullaan töihin. Jokaisen itse. Meillä on osaaminen. Paikallistuntemus. Jokaisen asian paras tuntija on se työntekijä itse. Kehittämisestä tulisi palkita. Miten ja millä julkisella sektorilla palkitaan työn kehittämisestä?

Mihin innovatiivisuutta tarvitaan? Työ on avoimuutta, informaation jakamista sekä jatkuvaa keskustelua yhteisistä tavoitteista, niiden saavuttamiseen tarvittavista keinoista sekä visioista. Innovatiivisuuden perusajatus ei ole se, että osaamme kehittää ratkaisuja, vaan se, että osaamme kysyä oikeita kysymyksiä. Johtavat organisaatiot sanovat, että he eivät halua ongelman ratkaisijoita, vaan oikeiden kysymysten kysyjiä. Ulkopuolinen voidaan ostaa ongelman ratkaisijaksi. Mutta hän ei voi ratkaista ongelmaa, jos hän ei tiedä oikeita ongelmia. Tähän tarvitsemme avoimuutta ja keskustelukulttuuria organisaatioissa. Jos organisaatiossa on siiloja, ei tieto kulje koko organisaation läpi.

Sitran trendilista 2014-2015
 
Uskallus ajatella toisella tavalla.
Me ei käytetä resursseja täysimääräisesti, koska ennakkokäsityksemme ei anna meille mahdollisuutta ottaa niitä käyttöön. Meidän on koottava tiimejä, jotka suhtautuvat eri tavalla tilanteisiin, haalittava erilaista osaamista.

Innovatiivisuus lisää tuottavuutta. Jaetaan työtä uudella tavalla työntekijöiden ja asiakkaiden kesken. Otetaan asiakas mukaan palvelun tuottamiseen. Innovaatiot löytyy yhteistyöllä. Mitkä ovat ne peruskysymykset, jotka meidän pitää ratkaista? Meidän on uskallettava hypätä erehdykseen. Organisaation avoimuus on tässä ehdottoman tärkeää. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti